Kerhonohjaaja

Lähikuva, jossa kerhonohjaaja puhuu hymyillen lapselle. Lapsi keskittyy askarteluun. Kuva: Suomen 4H-liitto/Emmi Virtanen.

Oletko innostunut, vastuuntuntoinen ja tulet toimeen lasten kanssa? Tule kerhonojaajaksi!

Kerhonohjaajana pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan omia ideoitasi 6-12 -vuotiaille lapsille. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa, joten sinulla jää hyvin aikaa myös opiskelulle ja muille harrastuksille. 

Kerhonohjaajan tehtäviin kuuluu:

  • Kerhojen toiminnan suunnittelu, toteutus ja ohjaus (suunnittelun apuna voi käyttää näille verkkosivuille kerättyjä kerhomateriaaleja.)
  • Kerhonohjaajien palavereihin osallistuminen.

Tällä hetkellä meillä toimii muun muassa erilaisia puuha- ja liikuntakerhoja. Voit myös tuoda esiin omia kerhoideoitasi. Jos olet esimerkiksi ratsastustaitoinen, voisi sinun juttusi olla heppakerhon vetäminen! Jos taas olet taiteellinen, piirustus- tai muun taidekerhon vetäminen voisi olla juuri sinulle tarkoitettu.

Kerhonohjaajan tulee olla vähintään 14-vuotias, mutta toivotamme ilomielin tervetulleeksi myös täysi-ikäiset ohjaajat. Opiskelijat voivat saada koulusta hyväksilukuja/opintopisteitä kerhonohjauksesta. Kerhonohjaajana sinulle maksetaan ohjauspalkkio.

Toteuta villeimmät ideat Itse tehty -rahan avulla!

4H-kerhot voivat hakea Itse tehty -rahaa omien projektien toteuttamiseen. Yksittäinen projekti voi saada rahallista avustusta 200-500 euroa!